12.12.2017

Vegaaninen seitankinkku jouluksi

Nyt sitä saa, nyt sitä saa! Vatsansa täyteen seitania!

Sipsikaljavegaanit-ryhmässä vaatimattoman Törrrkeän Hyvä Möhkäle™ - nimen 
saaneen seitankinkun piti olla vain ns. testiversio, 
jonka mahdollisuuksia päästä tulevaan joulupöytään kokeilin.
Mutta heti ensimmäinen testi osui ja upposi ja tästä tuli Erittäin Hyvä (ellei täydellinen).
Samalla kaavalla tehdään kahteen joulupöytään uudet.

Ja koska joulu on jakamisen aikaa... 
Reseptiä, olkaa hyvät: 

Liemi:

3 dl kasvislientä
75g kookosrasvaa
2 kpl etikkasäilöttyjä punajuuria, soseutettuna
1 rkl balsamicoa
1 rkl siirappia
1 rkl soijakastiketta
2 rkl savuaromia

Kuivat aineet:

6 dl gluteenijauhoja
1 dl gram- eli kikhernejauhoa
½ dl perunajauhoa
½ dl oluthiivahiutaleita
1 rkl savupaprikaa
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl suolaa
Ripaus chiliä

Kuorrutus:

2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl vahvaa sinappia
2 rkl BBQ kastiketta

Pinnalle korppujauhoja


Kiehauta kasvisliemi ja lisää muut liemen ainekset sekaan. 
Sekoita huolellisesti vispilällä ja anna jäähtyä. 

Mittaa kuivat ainekset isoon kulhoon.
Kaada liemi joukkoon ja vaivaa taikinaa muutaman minuutin ajan.
Lisää tarvittaessa kylmää vettä sen verran, että koostumus on löysähkö taikina.

Anna vetäytyä huoneenlämmössä puolisen tuntia, jonka jälkeen vaivaa vielä lisää, 
muotoile sopivaksi pötköksi ja kääri tiukasti öljyttyyn foliorullaan. 
Älä huoli, vaikka taikinassa vaikuttaa olevan liikaa nestettä, sitä kyllä haihtuu paiston aikana. 

Paista 175 asteisessa uunissa tunnin ajan, jonka jälkeen anna vetäytyä puolisen tuntia. 
Voitele pinta siirappi-sinappi-BBQ-seoksella ja hiero pintaan korppujauhoja. 
Paista (ilman foliota) vuoassa vielä vartin verran 225 asteessa, jotta pinta saa hieman väriä.

Tästä seitankinkusta ei tule kuivaa, eikä sitkeää, vaan pinnalta rapeaa, sisältä mahtavan mehevää ja helposti leikattavaa. Tarjoile joulupöydässä laatikoiden kaverina ja jos jostain syystä jää välipäiviksi vielä jotain jäljelle, niin tästä saa pannulla paistettuna myös herkullista leivänpäällistä.


2 kommenttia:

  1. Miksi kookosrasva? Keiju toimii varmaan myös?

    VastaaPoista
  2. Kookosrasvan (kova rasva) funktio lähinnä se, että saa seitanin koostumuksessa aikaan sellaista kinkun rasvaisuutta. En vosaa sanoa miten pehmeät rasvat käyttäytyy samassa tarkoituksessa tässä yhteydessä.

    VastaaPoista