Muistan yhä, kuinka ollessani pieni otimme isäni kanssa kilpailun siitä, kumpi syö nopeammin lautasellisen kaalilaatikkoa. Voitin. Voi olla, että sain hieman etumatkaa, eikä isäni ollut ihan yhtä kilpailuhenkinen kuin minä, mutta ainakin kyseinen tilanne on jäänyt mieleeni ikiajoiksi.
Kyseinen tapahtuma palasi mieleeni vastikään ja
sain siitä idean valmistaa kaalikääryleitä.
Kaalikääryleet (12 kpl)
1 kg kaalia
2 dl soijarouhetta + 4 dl vettä
2 dl keitettyä riisiä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa & mustapippuria
2 rkl siirappia
Pinnalle:
Siirappia
1 dl vettä
Poista kaalista uloimmat lehdet ja leikkaa kanta.
Keitä kokonaista kaalia,
kunnes lehdet pehmenevät.
Turvota soijarouhe
kiehuvassa vedessä.
Ota 12 kaalinlehteä sivuun ja hienonna loput.
Paista
pannulla/kattilassa pilkotut sipulit, soijarouhe, riisi ja hienonnettu kaali. Mausta.
Jaa
täyte kaalinlehdille ja kääri rulliksi.
Laita rullat uunivuokaan ja valuta päälle siirappia ja vettä.
Kypsennä 175 asteessa reilu tunti, kunnes kaalit ovat ruskistuneet pinnalta.