23.4.2018

Vegaaninen suklaa-juustokakku




Onko psykedeelisempää juustokakkua nähty?
Puoliso oli ollut humpalla, 
joten ajattelin helpottaa oloaan leipomalla väri-ilotulituksen, 
jolla jaksaa valmistautua uuteen viikkoon.


1001 Sipsikaljavegaania ei voi olla väärässä, sillä tämä ON maailmanparannuskakku.

Suklainen kakkupohja

3 dl kasvimaitoa
½ dl öljyä
2,5 dl jauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa


Lämmitä kasvimaito ja palastele joukkoon suklaa. 
Sekoita vispilällä, kunnes suklaa on sulanut.
Mittaa loput ainesosat ja sekoita huolellisesti.

Kumoa kakkupohjan taikina leivinpaperilla vuorattuun (irtopohja)vuokaan.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia ja valmista odotellessasi täyte.

Juustokakun täyte

4 dl soijajogurttia (Alpro Go On on sopivan jämäkkää!)
2 prk kauratuorejuustoa (påMackan)
2 rkl perunajauhoja
2rkl - 1 dl sokeria (haluamastasi makeusasteesta riippuen)
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua


Mittaa ainesosat kulhoon ja sekoita vispilällä, kunnes täyte on tasaista.


Kaada täyte esipaistetun kakkupohjan päälle ja 
paista 200 asteessa 15 minuuttia, 
jonka jälkeen laske lämpöä 150 asteeseen ja 
paista vielä toiset 15 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä täysin.

Vegaaninen valkosuklaakuorrute

1 dl kasvirasvaa
1 dl tomusokeria
1 prk kauratuorejuustoa (påMackan)


Vispaa kasvirasva ja tomusokeri sekaisin, 
lisää kauratuorejuusto ja vesihauteessa sulatettu valkosuklaa. 
Vispaa lisää, kunnes täyte on tasaista. 

Mikäli haluat kakkuun väriä, 
jaa kuorrute kahteen tai useampaan osaan ja 
värjää muutamalla tipalla elintarvikeväriä. 
Dr. Oetkerin elintarvikeväreistä sininen, vihreä ja keltainen ovat vegaanisia.
Pursota kuorrutetta jäähtyneen kakun päälle!

Lisäsin vielä pakkaskuivattua mansikkaa tuomaan lisäväriä!

Laita jääkaappiin odottelemaan oikeaa kakkukahvihetkeä!



Nam!

Tässä kakussa on käytetty blogiyhteistönä saatuja Dammenbergin vegaanisia suklaita 
sekä 
Dr. Oetkerin elintarvikevärejä ja pakastekuivattua mansikkaa! 

19.4.2018

Nopeat suklaabrowniet

TV:stä tulee koko illan hyvää ohjelmaa,
mutta kaapeista ei löydy mitään tarpeeksi herkullista?

Viisi minuuttia valmistelua,
20 minuuttia uunissa ja vegaaniset suklaabrowniet ovat valmiina! 

Tällä reseptillä tulee pienen (15 x 20) vuoan verran, 
joten tuplaa resepti isompaan makeannälkään. 

Mittaa kulhoon:

50-100 grammaa vegaanista suklaata, paloina
5 rkl cocoajauhetta
ripaus suolaa 

Kaada päälle 1,5 dl kiehuvaa vettä ja sekoita vispilällä, kunnes suklaa on sulanut.

Lisää:
½ dl sulaa kookosöljyä
1-1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljaa
2,5 dl jauhoja
½ tl leivinjauhetta
Suklaapaloja (itse käytin Dammenbergin vegaanisia, 
sokerittomia suklaanappeja tuomaan lisää suussasulavaa suklaisuutta, 
mutta tasapainottamaan överimakeutta)
Pähkinöitä (jos haluat)


Sekoita ainekset yhteen ja lusikoi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
Paista 175 asteessa 20 minuutin ajan.

Anna jäähtyä! 

Nämä maistuvat täysin jäähtyneinä,
mutta myös hieman lämpöisinä esimerkiksi jäätelön kaverina!

Oli pieni työ saada suklaa riittämään kakkuun saakka. 
Kumppani on salaa tyhjentänyt jo yhden levyn ja muistanut mainita ainakin kuudesti, 
että tämä Dammenbergin Tummasuklaa on parasta suklaata, mitä on maistanut. 
Ihmekös siis, että myös browniespalat maistuivat!





Dammenbergin valikoimasta löytyy vegaaneille paljon eri vaihtoehtoja. 


Suklaanapit sulivat taikinaan juuri täydellisesti!

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Suklaatehdas Dammenbergin kanssa!

17.4.2018

Seitanwingsit ruohosipulimajoneesilla

Kukkakaaliwingsit ovat so last season, 
mutta onneksi seitanista tehdyt ruokaisat ja herkulliset wingsit 
raikkaaseen vegemajoon dipattuna vievät kielen mennessään. 


Poppamies-tuotteista löytyy todella runsas kattaus myös vegaaniruokavalioon soveltuvia tuotteita. Tästä syystä poimin tähän reseptiin makua Poppamies-valikoimasta.

Seitanwings

3 dl gluteenijauhoja
2 dl gramjauhoja eli kikhernejauhoja
4 rkl oluthiivahiutaleita
2 tl sipulijauhetta
1 tl suolaa

Sekoita kulhossa kuivat aineet ja lisää:

1 dl Siipikastiketta + 2,5 dl vettä + halutessasi 1 tl Jalosavua

Vaivaa seitantaikinaa kunnes se on kimmoisaa, mutta ei kuivaa.
Jaa taikina sopivan kokoisiksi paloiksi. 
Palojen koko kaksinkertaistuu keitettäessä.



Keitä paloja 1,5 litrassa kasvislientä 30-45 minuuttia. 

Valuta ja kuivaa seitanpalat.

Sekoita kulhossa 4 dl jauhoja ja 3 rkl Garlic Rub-mausteseosta.
Vaahdota toisessa kulhossa kikhernepurkin liemi (aquafaba) ja 

Pyörittele seitanpaloja ensin maustetussa jauhoseoksessa, 
sitten aquafaba-siipikastike-seoksessa ja 
sen jälkeen vielä kevyesti jauhoseoksessa.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Dippi

1,5 dl Majonen-vegemajoneesia
1 dl ruohosipulia, hienonnettuna
1 tl valkosipulijauhetta



Sekoita ainesosat yhteen, anna maustua jääkaapissa hetki.



Nauti!

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Poppamiehen kanssa!

16.4.2018

Punajuuri-hamppupihvit valkosipulikastikkella

HAMPPUPIHVIT

2 dl kuorittuja hampunsiemeniä
½ dl hamppurouhetta
2 kuorittua punajuurta

Sekoita sauvasekoittimella rouheaksi massaksi ja lisää:

3 rkl kuorellisia hampunsiemeniä
1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl hamppuöljyä


Muotoile punajuuri-hamppupihvit öljytyin käsin leivinpaperille.


Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia.

VALKOSIPULINEN HAMPUNSIEMENKASTIKE

2 dl hampunsiemeniä
1,5 dl vettä
2 valkosipulin kynttä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 tl basilikaa tai oreganoa tai persiljaa
½ rkl vaahterasiirappia/agavesiirappia
Suolaa, mustapippuria

Liota hampunsiemeniä vedessä 2-3 tuntia. Huuhtele.

Lisää valkosipulin, omenaviinietikan ja 
sitruunamehun kanssa blenderiin ja sekoita. 
Lisää tarvittaessa vettä. 
Mausta.


Säilytä ilmatiiviissä purkissa jääkaapissa.




Tämä postaus on tehty yhteistyössä Hamppufarmin kanssa.

13.4.2018

Banaanimuffinit

BANAANIMUFFINIT

Aamupalaksi muffineja? KYLLÄ!

Kun sekaan laittaa kuituja, proteiinia ja omegaa sisältäviä hampunsiemeniä, 
jaksaa kevyesti lounaaseen saakka.

Hamppusnacksit ovat tuttu näky meidän taloudessa, 
joten lähdin suurella mielenkiinnolla tekemään yhteistyötä 
Murtolan Hamppufarmin kanssa ja tutustumaan heidän muuhun valikoimaan.
On kokonaista, kuorittua, paahdettua, suolattua, rouhittua, 
marjoin maustettua, öljyä, kahvia ja suklaata.

Muutama pussi katosi vähin äänin kumppanin työpaikalle ja 
sai välittömästi kehuja soijajogurtin ja lounaan sekaan laitettuina.

Ja kun itsellä alkaa pitkä työpäivä olla voiton puolella, 
saan lisäpuhtia kourallisesta suolattuja ja paahdettuja hampunsiemeniä.

Tsekkaa blogin Instagram-sivu ja osallistu kilpailuun! 
Palkintona huikea Hamppufarmin tuotepakkaus!
*Klikkaa tästä*


2 rkl pellavarouhetta/-siemeniä tai chiansiemeniä

1 dl kiehuvaa vettä

Mittaa pellavarouhe/chia ja vesi kulhoon, anna liota.
Itse käytin pellavansiemeniä ja blendasin ne lopuksi banaanin kanssa.

Lisää:

2 dl vapaavalintaisia jauhoja
½ dl sinistä / punaista hamppurouhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kookossokeria
1 tl vaniljaa
Ripaus suolaa

2 kypsää, muussattua banaania
1 dl öljyä / sulaa kasvirasvaa

Sekoita.



Ripottelin päälle vielä suolattuja ja paahdettuja hampunsiemeniä.
Tilalle sopii esimerkiksi rouhitut pähkinät!


Jaa taikina muffinivuokiin ja 
paista 175 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. 



Tämä postaus on tehty yhteistyössä Hamppufarmin kanssa.

3.4.2018

Vegaaninen tiikerikakku

Perinteet kunniaan ja vanhaa kunnon tiikerikakkua pöytään, vegaanisena!

200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
½ dl aquafabaa

Vispaa kuohkeaksi (koneella tai käsin) ja lisää loput ainesosat:

1,5 dl kasvipohjaista jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljajauhetta

Sekoita kevyesti.

Ota kolmasosa taikinasta sivuun ja lisää siihen puoli desiä cacao kaakaojauhetta.

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoka.
Kaada puolet vaaleasta taikinasta vuokaan, 
lisää kaakaolla maustettu taikinaraita ja loput vaaleasta päälle. 
Paina lusikalla taikinaa keskeltä pohjaan muodostaaksesi kauniin kaakaoraidan.

Paista kakkua 175 asteisessa uunissa
n. 45-50 minuuttia.
Kokeile kypsyyttä hammastikulla. 



Anna jäähtyä ja kumoa tarjoilulautaselle.