27.4.2017

Härkäpapu-vegepanini

Mr. Paninilta toimitettiin meikäläiselle kassillinen vihreää kultaa, 
eli miltei uunituoreita vegepanineja. 
Miltei siksi, että paninit vaativat vain 4-6 minuutin uunituksen ja ovat valmista nautittavaksi.

Vegaanisten valmisruokien saralla viimeinen vuosi on ollut ihan uskomaton.
Siinä missä vielä reilu vuosi sitten tarjolla oli vain vihiksiä
on kauppojen hyllyt nyt pullollaan vegaanisia vaihtoehtoja helpoksi sapuskaksi.

Tätä on odotettu.
Ei vain meidän taloudessa, vaan ympäri Suomen. 
Sipsikaljavegaanien toiveet on täytetty ja nyt se on totta: Vegaaninen panini.

Yhdellä paninilla totuudenmukaisen arvion saaminen olisi ollut riskirajoilla, 
siksipä valmistin kerralla kolme.

Aluksi epäilin, 
että saako noin lyhyellä paistoajalla ja kotiuunilla yhtä hyvää paninia kuin parilagrillillä, 
mutta huoli oli turhaa: 
Ihanan rapea pinta ja sisällä pehmeä ja juuri sopivan tulinen täyte. 
Hyvä kombo.

Vaikka tämä ei lisätäytteitä kaipaakaan, 
niin tulen vielä varmasti testaamaan myös tuunattuja versioita.

Julistettiin kotosalla tämä härkäpapupihvillä varustettu herkku parhaaksi valmisruoaksi
mitä tähän mennessä on markkinoille tuotu. 
Ja sitä kunnianimeä ei helpolla heru, kaikkea on nimittäin kokeiltu!

Kiitos!

  


Valpas laaduntarkkailija taustalla.

Kunhan nämä on saatu syötyä, on aika palata taas reseptien maailmaan. 
Muutama uutuus odottelee jo takataskussa.