14.12.2015

Kookos-porkkanakeitto

Täydellinen keitto kylmiin talvi-iltoihin.


8 dl kasvislientä
2 dl kookoskermaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
500 g porkkanoita
½ dl maapähkinävoita
Suolaa ja pippuria
2tl chiliä
1 tl inkivääriä
1 rkl fariinisokeria



Kiehauta kasvisliemi ja lisää pilkotut sipuli, valkosipuli ja porkkanat. 
Mausta suolalla ja pippurilla ja anna kiehua keskilämmöllä n. 20 minuuttia. 
Soseuta sauvasekoittimella. 
Lisää maapähkinävoi, chili, inkivääri ja fariinisokeri. 
Sekoita kunnolla, annostele ja koristele kookoskermalla.

Soijatikut

Soijatikut maistuvat sellaisenaan dipin kanssa, mutta myös esimerkiksi wrapin sisällä.
Muutamia kertoja erään hampurilaisravintolan soijatikkuwrappeja syöneenä totesin,
että näistähän voisi tehdä kotioloissa loistavia eväswrappeja.

250 g soijasuikaleita
1,5 litraa kasvislientä
1 dl korppujauhoja
Mausteita oman maun mukaan

Keitä soijasuikaleita kasvisliemessä, johon olet lisännyt mausteita.
Keittoaika n. 20 minuuttia.
Itse käytin ruususuolaa, mustapippuria, valkosipulijauhetta, chiliä ja grillausmaustetta.
Ja ehkä ripauksen inkivääriä.

Suikaleet imevät keittyessään jonkin verran mausteita, 
mutta niitä on hyvä lisätä vielä korppujauhon sekaan.

Valuta suikaleet siivilässä ja purista ylimääräinen neste pois.
Laita suikaleet kulhoon ja sekoita korppujauho-mausteseoksessa.
Paista suikaleita runsaassa öljyssä, kunnes saavat väriä pintaan.

Korppujauhon voi korvata myös psylliumilla, jolloin saat tikuista gluteenittomia.



2.12.2015

Mustapapubrownies

Olen aiemmin käyttänyt mustapapuja vain suolaisessa leivonnassa, 
mutta nehän toimivat täydellisesti myös jälkiruokana!

450g mustapapuja
2 kpl kananmunankorviketta (esim. No Egg)
3 rkl kookosöljyä
90 g cacao kaakaojauhetta
100 g ruokosokeria
1,5 tl leivinjauhetta
Ripaus ruususuolaa
1 tl vaniljaa
1 rkl vettä

Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Valuta ja huuhtele mustapavut kunnolla. 

Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi.


Jaa taikina muffinivuokiin (n. 10 kpl) ja lisää halutessasi pähkinöitä koristeeksi.

Paista 25 minuuttia. 


Koristele annos muscovadosiirapilla, jonka maussa on vivahde lakritsia.