kotiliesi

15.12.2017

Vegaaniset joululaatikot

Seitankinkun (edellinen postaus)
kaveriksi kuuluu tietysti joululaatikot.

Jokaisella reseptillä tulee 
n. 2,5 litran laatikko tai 
useampi pienempi. 

Itse ostin kaupasta 0,85 litran foliovuokia,
 jotta sain tehtyä yhdellä reseptillä laatikot
 kolmeen eri joulupöytään. 
Laatikot voi tehdä etukäteen ja pakastaa 
joko kypsänä tai raakana. 
Sulamaan ne kannattaa kuitenkin 
ottaa hyvissä ajoin 
(jääkaappiin edeltävänä päivänä tai 
paistoaamuna huoneenlämpöön)
jotta maku ei ole vetinen.

Ihanaa joulunalusaikaa!

VEGAANINEN PORKKANALAATIKKO

Keitä 3 dl vettä + 1,5 dl puuroriisiä
Anna veden imeytyä riisiin. 
Kuori, paloittele ja keitä kypsäksi 
reilu 1 kg porkkanoita
Valuta ja soseuta. 

Yhdistä puuroriisi ja porkkanasose.

Lisää 0,5 litraa kauramaitoa, 2 dl kaurakermaa, ½ tl muskottipähkinää, ½ tl valkopippuria, 1 rkl suolaa ja 
sekoita hyvin.

Kaada voideltuun vuokaan ja 
ripottele pinnalle korppujauhoja

Paista 150 asteessa 1,5 tuntia.

VEGAANINEN IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Keitä (ilman suolaa) 1,5 kg jauhoisia perunoita kuorineen. 
Kuori ja soseuta mahdollisimman kuumina.
Lisää 0,5 dl vehnäjauhoja/ maissijauhoja vähitellen. 
Sekoita hyvin. 
Anna imeltyä 2-3 tuntia lämpimässä 
(n. 50-60 astetta).

Lisää 50 g sulaa kasvirasvaa, 1 rkl suolaa, 0,5 litraa kauramaitoa ja sekoita hyvin. 
Kaada voideltun vuokaan ja
 lisää pinnalle muutama kasvirasvanokare.

Paista 150 asteessa n. 2 tuntia.

VEGAANINEN LANTTULAATIKKO

Kuori, paloittele ja keitä kypsäksi 1,5 kg lanttua, 
säästä n. 1 dl keitinlientä
Valuta ja soseuta lantut.
Turvota 1 dl korppujauhoja 2 dl kaurakermassa 10 minuuttia.
Lisää ½ tl muskottipähkinää,  ½ tl inkivääriä,
 ½ tl valkopippuria, 1 rkl suolaa ja 
2 rkl siirappia
Lisää keitinlientä sen verran, 
että seoksesta tulee juoksevampaa.
Kaada voideltuun vuokaan,
 ripottele pinnalle korppujauhoja ja 
lisää muutama kasvirasvanokare.

Paista 150 asteessa 1,5 tuntia.

VEGAANINEN BATAATTILAATIKKO

Kuori, paloittele ja keitä kypsäksi 
1,5 kg bataatteja
Valuta ja soseuta.
Lisää 2,5 dl kauramaitoa, ½ dl vehnäjauhoja/maissijauhoja, 
½ tl kardemummaa, ½ tl kanelia ja 1 tl suolaa.

Kaada voideltuun vuokaan, 
lisää pinnalle korppujauhoja ja muutama kasvirasvanokare.

Paista 150 asteessa 1,5 tuntia.



12.12.2017

Vegaaninen seitankinkku jouluksi

Nyt sitä saa, nyt sitä saa! Vatsansa täyteen seitania!

Sipsikaljavegaanit-ryhmässä vaatimattoman Törrrkeän Hyvä Möhkäle™ - nimen 
saaneen seitankinkun piti olla vain ns. testiversio, 
jonka mahdollisuuksia päästä tulevaan joulupöytään kokeilin.
Mutta heti ensimmäinen testi osui ja upposi ja tästä tuli Erittäin Hyvä (ellei täydellinen).
Samalla kaavalla tehdään kahteen joulupöytään uudet.

Ja koska joulu on jakamisen aikaa... 
Reseptiä, olkaa hyvät: 

Liemi:

3 dl kasvislientä
75g kookosrasvaa
2 kpl etikkasäilöttyjä punajuuria, soseutettuna
1 rkl balsamicoa
1 rkl siirappia
1 rkl soijakastiketta
2 rkl savuaromia

Kuivat aineet:

6 dl gluteenijauhoja
1 dl gram- eli kikhernejauhoa
½ dl perunajauhoa
½ dl oluthiivahiutaleita
1 rkl savupaprikaa
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl suolaa
Ripaus chiliä

Kuorrutus:

2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl vahvaa sinappia
2 rkl BBQ kastiketta

Pinnalle korppujauhoja


Kiehauta kasvisliemi ja lisää muut liemen ainekset sekaan. 
Sekoita huolellisesti vispilällä ja anna jäähtyä. 

Mittaa kuivat ainekset isoon kulhoon.
Kaada liemi joukkoon ja vaivaa taikinaa muutaman minuutin ajan.
Lisää tarvittaessa kylmää vettä sen verran, että koostumus on löysähkö taikina.

Anna vetäytyä huoneenlämmössä puolisen tuntia, jonka jälkeen vaivaa vielä lisää, 
muotoile sopivaksi pötköksi ja kääri tiukasti öljyttyyn foliorullaan. 
Älä huoli, vaikka taikinassa vaikuttaa olevan liikaa nestettä, sitä kyllä haihtuu paiston aikana. 

Paista 175 asteisessa uunissa tunnin ajan, jonka jälkeen anna vetäytyä puolisen tuntia. 
Voitele pinta siirappi-sinappi-BBQ-seoksella ja hiero pintaan korppujauhoja. 
Paista (ilman foliota) vuoassa vielä vartin verran 225 asteessa, jotta pinta saa hieman väriä.

Tästä seitankinkusta ei tule kuivaa, eikä sitkeää, vaan pinnalta rapeaa, sisältä mahtavan mehevää ja helposti leikattavaa. Tarjoile joulupöydässä laatikoiden kaverina ja jos jostain syystä jää välipäiviksi vielä jotain jäljelle, niin tästä saa pannulla paistettuna myös herkullista leivänpäällistä.


5.12.2017

Porkkala

Porkkala eli vegaaninen "porkkanalohi" nousi suureen suosioon viime jouluna.
Tänä vuonna se tekee uutta tulemista, ainakin meidän taloudessa!
Kumppanin isälle pitää tehdä myös oma satsi, 
sen verran tykästyi heti ensimmäisellä maistamisella.

Viime sunnuntaina oltiin joulumyyjäisissä ja ensimmäistä kertaa möin omia leipomuksiani.
Etenkin porkkala eli graavikalaa muistuttava lisuke sai aikaan suunnattoman suosion,
eikä kotiin tuomisiksi jäänyt kuin kaksi purkkia kylmälaukun pohjalle.

Maistatettiin porkkalaa ruisnapeilla,
joihin oli lisäksi laitettu påMackanista, kaurafraichesta, punasipulista ja
mustapippurista tehtyä levitettä.

Sekaanit hullaantuivat, hämmästelivät ja ostivat!

2-3 pkt karkeaa merisuolaa
1 pussi porkkanoita

4 rkl öljyä
2,5 rkl savunestettä
1 rkl viinietikkaa
tilliä

Lisää halutessasi arkki merilevää antamaan lisämakua,
mutta poista merilevä ennen tarjoilua.

Peitä pellin tai ison vuoan pohja karkealla merisuolalla ja asettele päälle porkkanat vieri viereen.



Pellilliseen menee n. 1,5 kg porkkanoita.
Peitä porkkanat kokonaan suolalla, kyllä, kokonaan!

Anna porkkanoiden kypsyä 190 asteisessa uunissa 1,5 tunnin ajan,
jonka jälkeen anna jäähtyä.

Kaiva porkkanat esiin suolasta.

Säästä suola, sillä sen voi käyttää uudelleen 1-2 seuraavassa satsissa!

Kuori porkkanat ja suikaloi ne sen jälkeen kuorimaveitsellä tai juustohöylällä.

Sekoita isoon purkkiin marinadin ainekset, lisää suikaloidut porkkanat ja
pyörittele ne kauttaaltaan marinadiin.



Anna maustua jääkaapissa kaksi vuorokautta.
Maku on kohdillaan vasta 2. päivän kohdalla,
joten nämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin.



Syö leivän päällä tai muuten joulupöydän lisukkeena!

Marengit ilman kananmunaa

Muutama näitä maistanut on sanonut, 
että maistuvat yhtä hyvältä kuin tavalliset marengit, 
mutta vielä useampi on kehunut paremmiksi!
Yksikään maistanut ei ole sanonut, että "oikeat marengit" olisivat parempia!

Success!

Oliko tuossa tarpeeksi hyvät perustelut siihen, että näitä todellakin kannattaa testata?
Nämä sopivat täydellisesti esimerkiksi kananmuna-allergikoille!

Marenkeja tällä reseptillä tulee noin 2 pellillistä (n. 100 kpl)

Puhdista monitoimikoneen kulho ja vispilä huolellisesti, 
sillä niissä ei saa olla yhtään rasvaa/öljyä, jotta marenkiseos vaahtoutuu kunnolla, 
eivätkä ne lässähdä uunissa! 
Muista myös kuivata välineet!

Mittaa kulhoon 1,2 dl aquafabaa eli kikhernelientä purkista.
Lisää ½ tl sitruunamehua tai viinietikkaa
tämä on sitkeän sisuksen ja rapean kuoren salaisuus.

Vaahdota täydellä teholla muutaman minuutin ajan. 
Kun vaahdotettu aquafaba ei valu kulhosta, on aika lisätä sokeri.

1,8 dl sokeria + 1 tl vaniljaa.

Lisää sokeri yksi ruokalusikallinen kerrallaan, vispilän käyden koko ajan vimmatusti!
Mitä enemmän vaahdotat, sitä parempi. 

Kun lopputulos kulhossa on jämäkkää (vaahto ei valu tai lässähdä) 
voi marenkeja alkaa pursottaa puhtaalle leivinpaperille.

Marenkia ei paisteta vaan kuivataan, siksi 100 asteinen uuni on riittävä.
1,5 tuntia uunissa, jonka jälkeen vielä jälkilämmössä puoli tuntia.

Valmista on, kun marengit lähtevät leivinpaperista irti helposti nostamalla.



10.11.2017

Kookos-kurpitsakeitto

Itämaista tunnelmaa kookoksesta ammentava kurpitsakeitto on herkullinen sadepäivien pelastus!

1 myskikurpitsa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 dl vettä
4-5 dl kookosmaitoa / kookoskermaa
1 tl currya
1 tl kurkumaa
1 tl inkivääriä


Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja kuutioi sisus. 



Kuullota sipulit pannulla pienessä määrässä öljyä, lisää kurpitsakuutiot ja sekoittele tovi. 

Lisää vesi ja anna hautua kannen alla reilun vartin tai kunnes kurpitsat pehmenevät. 

Lisää kookosmaito/-kerma ja mausteet ja kiehauta vielä nopeasti. 

Soseuta sauvasekoittimella.


8.11.2017

Blondie brownies with a twist


Kikherneiden ansiosta nämä browniepalat ovat täyttäviä, juuri hyvällä tavalla.
Silti maku on makea, eikä kikherneiden makua edes erota!

1 prk kikherneitä (säästä liemi)
2 dl kasvimaitoa
½ tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
½ dl kookoshiutaleita
3 rkl maapähkinävoita
2,5 dl jauhoja
ripaus suolaa
suklaata, rouhittua

Pinnalle Oreokeksejä, rouhittuna

Valuta kulhoon kikherneiden liemi ja vatkaa kevysti.
Kikherneliemi eli aquafaba korvaa kananmunan leivonnassa.

Blendaa kikherneet sauvasekoittimella ja lisää kulhoon.
Mittaa loputkin ainekset ja sekoita huolellisesti.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista 180 asteessa n. 25 minuuttia.



Anna jäähtyä ja leikkaa annospaloiksi.



"Miten niin en saa?!"

20.10.2017

Pinaattirulla

Kuiva-ainekaapissa on jo pidemmän aikaa lymynnyt iso purkki pinaattia.
Siltä pohjalta lähdin rakentamaan eilistä päivällistä.

Musta suola tuo rullaan rikkimäistä (keitetyn kananmunan) makua, 
joten tämähän lähentelee munakasrullaa!

Rulla

4 rkl aquafabaa (kikhernelientä)
½ dl kasvirasvaa
5 dl makeuttamatonta kasvimaitoa
2 dl maustamatonta soijajogurttia
2,5 dl gramjauhoja
2-3 tl mustaa suolaa
1 tl sokeria

Vaahdota aquafabaa ja mittaa sekaan loput ainekset. 
Sekoita vispilällä tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Kypsymistä odotellessasi voit valmistaa täytteen:

Täyte

2 tl öljyä
1 punasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 pkt nyhtökauraa
4 dl pinaattia
1 rkl sitruunaa
1 rkl savupaprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
3 rkl oluthiivahiutaleita
2 tl Srirachaa
1 prk kaurafraichea

Ruskista sipulit pannulla ja lisää sen jälkeen loput ainekset.
Sekoita ja anna hautua kymmenisen minuuttia.

Kun rulla on kypsä, nosta se leivinpaperin kanssa jäähtymään.
Levitä täyte koko pinnalle ja kääri leveämmästä reunasta rullaksi.
Leikkaa sopiviksi paloiksi.
Tällä reseptillä tulee neljä todella reilua palaa!





17.10.2017

Linssiköftet

Linssiköftet

1 dl kvinoaa (tai couscousia)
1 tetra punaisia linssejä
1 rkl chilitahnaa (esim. Baba Harissa)
2 rkl öljyä
1 sipuli tai 1 rkl sipulijauhetta
2 valkosipulin kynttä
1 rkl garam masalaa
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl kuivattua persiljaa

pankojauhoja

Keitä kvinoa kypsäksi ja odotellessasi mittaa muut ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. 
Lisää keitetty kvinoa ja seesaminsiemenet. 
Muotoile pötköiksi, pyörittele halutessasi pankojauhoissa (rapean pinta!)
 ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi pitaleivän sisällä jogurttikastikkeen kanssa.
Itse paistoin väliin vielä Violifen Mediterranean style "halloumia".

Jogurttikastike

2,5 dl maustamatonta kasvijogurttia
½ tl valkosipulijauhetta
1 tl persiljaa
½ tl oluthiivahiutaleita
sitruunaa
ripaus suolaa ja mustapippuria


12.10.2017

Vegesolmut

Vegesolmut, valkosipulisolmut, seitansolmut!
Kun tuttu ja turvallinen pizza ei innosta, kokeile tätä!

Herkulliset suupalat pestoon dipattuna vievät taatusti kielen mennessään.

Taikinan voi tehdä jo edellisenä päivänä kohoamaan jääkaappiin, 
mutta jos et malta odotella, 
niin hätätapauksessa tunti lämpimässä riittää.

Taikina

5 dl jauhoja
2 tl sokeria
1 tl suolaa
½ pss kuivahiivaa
2 tl öljyä
2 dl vettä


Pyöräytä ainesosat yhteen yleiskoneella tai vaivaa huolellisesti käsin. 

Valkosipuli-seitantäyte

2 rkl öljyä
100g seitansalamia, kuutioituna pieneksi
2 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
1 tl persiljaa
1-2 dl vegaanista juustoa, raastettuna

Paista pieneksi kuutioidut seitansalamit pannulla. 
Lisää valkosipuli ja persilja. 


Kaada kulhoon, jossa raastettu vegejuusto ja öljy.

Kaulitse taikina levyksi ja leikkaa pitkiksi parin sentin levyisiksi siivuiksi. 


Tee taikinasiivuista solmuja ja sekoita täytteen kanssa kulhossa, 
kunnes jokainen solmu on kunnolla seoksen peitossa. 


Lado taikinasolmut vuokaan ja anna kohota vielä puoli tuntia. 

Ripottele päälle öljyä (ja halutessasi hieman lisää vegejuustoa) ja 
paista 220 asteessa n. 20 minuuttia.


Tarjoile pestofraichen kanssa.

Pesto
1 dl tuoretta basilikaa
1 dl saksanpähkinöitä
2 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oluthiivahiutaleita
1 prk kaurafraichea
Suolaa, pippuria

Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja pyöräytä dipiksi.




15 minuuttia myöhemmin:


9.10.2017

Mausteinen porkkanakakku

Kanelin ja muskottipähkinän aikaansaamat mielleyhtymät vievät joulupöytään, 
mutta tämä kakku sopii hyvin myös sateisiin syyspäiviin.

Kakku:
2,5 dl spelttijauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
3 tl kanelia
1 tl muskottipähkinää
½ tl suolaa

Yhdistä kuivat aineet.

1dl sokeritonta omenasosetta
2 dl kasvimaitoa
2 tl vaniljaa
1 dl kookosöljyä, juoksevaa
5 dl porkkanaraastetta

Yhdistä nesteet ja porkkanaraaste.

Sekoita kaikki ainesosat yhteen ja kumoa voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
Paista kakkua 180 asteessa noin puoli tuntia.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuorrutteen levittämistä.

Kuorrute:
2 pkt vegaanista tuorejuustoa
1 dl kasvisrasvaa
2 dl tomusokeria


Sekoita kuorrutteen ainekset vispilällä tasaiseksi ja levitä kakun päälle.
Koristele pähkinärouheella.

Itsehän en makeanhimoissani malttanut odottaa kakun jäähtymistä tarpeeksi, 
joten kuorrutte suli kakkupalan pinnalle. 

Se ei kuitenkaan vaikuttanut makuun, sillä kakku on yhtä palaa vaille syöty! 

2.10.2017

Kesäkurpitsalasagne

Kotipihan neljä viljelylaatikkoa on tuottanut satoa pitkin kesää. 


On tullut pinaattia, porkkanaa, sipulia, retiisiä ja 
sunnuntaina poimin viimeiset kesäkurpitsat ja lehtikaalit. 
Tuumasta toimeen, käytin ne heti lasagnen ainesosina. 
Lasagnelevyt korvasin kesäkurpitsalla.

Mikäs sen parempaa kuin saada tuoreet raaka-aineet 
puolessa minuutissa kasvupaikalta leikkuulaudalle?


3 kesäkurpitsaa
Pese ja suikaloi kesäkurpitsat ohuiksi levyiksi vihannesleikkurilla tai esimerkiksi juustohöylällä.


Nyhtökaurakastike

1 pkt nyhtökauraa (härkis/soijarouhe/tofu käy myös hyvin!)
500ml tetra paseerattua tomaattia
savupaprikaa
ripaus sokeria

Sekoita ainesosat kulhossa, nyhtökauraa ei tarvitse paistaa ennen uunia.

Juustokastike

1,5 dl vegejuustoa, raasteena
3 rkl oluthiivahiutaleita
2 dl lehtikaalta (poista ruodit)
1 dl kasvimaitoa
2 tl oreganoa
Suolaa, pippuria

Sekoita juustokastikkeen ainesosat monitoimikoneella/blenderillä/sauvasekoittimella.

Lado vuokaan vuorotellen kastikkeita ja kesäkurpitsasuikaleita. 
Päällimmäiseksi juustokastike ja raasta vielä hieman juustoa pinnalle.


Paista 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia foliolla peitettynä ja vielä 15 minuuttia ilman foliota.


Anna vetäytyä hetki.

27.9.2017

Vegaaniset maapähkinä-suklaamuffinit

Pääsin mukaan Kotilieden blogiverkostoon ja 
päätin juhlistaa tapahtunutta tekemällä suussasulavan makeita herkkuja, 
joita ei vaan voi vastustaa.

Suklaa ja maapähkinä, mikä täydellinen yhdistelmä.

Suklaamuffinit

2,5 dl jauhoja
1,5 dl ruokosokeria
½ dl cacao jauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

2,5 dl kasvimaitoa
½ dl öljyä
1 tl sitruunamehua

Yhdistä kuivat aineet.
Lisää kasvimaito, sitruunamehu ja öljy.
Sekoita taikina huolellisesti, jaa muffinivuokiin ja 
paista 175 asteessa n. 20 minuuttia.

Maapähkinäkuorrute

1,5 dl tomusokeria
1 dl maapähkinävoita
2 rkl pehmeää kasvirasvaa
1 purkki påMackania

Sekoita kuorrutteen ainesosat yhteen vispilällä ja pursota jäähtyneiden muffinien päälle.
Säilytä kylmässä tarjoiluun asti, jotta kuorrute ei lässähdä.



20.9.2017

Tortillat romescotahnalla

Ripaus etelän lämpöä viileän syksyn keskelle.

1 pkt tortilloja

1 pkt nyhtökauraa/härkistä/soijasuikaleita
1 rkl öljyä
1 tl garam masalaa/chiliä
1 tl savupaprikaa
1/2 tl suolaa

Paista valitsemasi täyte öljyssä, mausta.

Romesco

3 valkosipulin kynttä, kuorineen
1 dl manteleita
2 paprikaa, halkaise ja poista siemenet
2 tomaattia, halkaise
2 palaa paahtoleipää


Paahda valkosipulin kynsiä, manteleita ja halkaistuja paprikaa sekä tomaatteja 
200 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia.


3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua/limemehua
½ tl savupaprikaa
1 tl suolaa
1 tl vaahterasiirappia
1 rkl srirachaa

Kuori valkosipulit ja mittaa kaikki ainekset blenderiin tai soseuta sauvasekoittimella.

Levitä romescotahnaa tortillaan, lisää täyte ja lusikoi päälle vielä guacamolea.


 

12.5.2017

Vegaaninen pannacotta

Pala Italiaa, jonka voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi.
Tällä reseptillä tulee 4 annosta.

Pannacotta

1 dl vadelmia/mansikoita
4 dl kookoskermaa
3 dl kasvimaitoa
½ dl agavesiirappia/vaahterasiirappia
½ tl vaniljaa
1 tl agar agaria

Mittaa kattilaan marjat, kookoskerma, kasvimaito, siirappi ja vanilja. Sekoita.
Lisää agar agar, sekoita huolellisesti ja kiehauta keskilämmöllä n. 10-15 minuuttia.
Jaa laseihin ja anna jäähtyä jääkaapissa useampi tunti, mieluiten yön yli.

Marjamelba

3 dl vadelmia/mansikoita
1-2 rkl sokeria
sitruunamehua

Murskaa marjoja ja kiehauta melban ainekset pannulla, kunnes neste on haihtunut.
Anna jäähtyä ja lusikoi pannacottan päälle.




27.4.2017

Härkäpapu-vegepanini

Mr. Paninilta toimitettiin meikäläiselle kassillinen vihreää kultaa, 
eli miltei uunituoreita vegepanineja. 
Miltei siksi, että paninit vaativat vain 4-6 minuutin uunituksen ja ovat valmista nautittavaksi.

Vegaanisten valmisruokien saralla viimeinen vuosi on ollut ihan uskomaton.
Siinä missä vielä reilu vuosi sitten tarjolla oli vain vihiksiä
on kauppojen hyllyt nyt pullollaan vegaanisia vaihtoehtoja helpoksi sapuskaksi.

Tätä on odotettu.
Ei vain meidän taloudessa, vaan ympäri Suomen. 
Sipsikaljavegaanien toiveet on täytetty ja nyt se on totta: Vegaaninen panini.

Yhdellä paninilla totuudenmukaisen arvion saaminen olisi ollut riskirajoilla, 
siksipä valmistin kerralla kolme.

Aluksi epäilin, 
että saako noin lyhyellä paistoajalla ja kotiuunilla yhtä hyvää paninia kuin parilagrillillä, 
mutta huoli oli turhaa: 
Ihanan rapea pinta ja sisällä pehmeä ja juuri sopivan tulinen täyte. 
Hyvä kombo.

Vaikka tämä ei lisätäytteitä kaipaakaan, 
niin tulen vielä varmasti testaamaan myös tuunattuja versioita.

Julistettiin kotosalla tämä härkäpapupihvillä varustettu herkku parhaaksi valmisruoaksi
mitä tähän mennessä on markkinoille tuotu. 
Ja sitä kunnianimeä ei helpolla heru, kaikkea on nimittäin kokeiltu!

Kiitos!

  


Valpas laaduntarkkailija taustalla.

Kunhan nämä on saatu syötyä, on aika palata taas reseptien maailmaan. 
Muutama uutuus odottelee jo takataskussa.

18.1.2017

Lucumafudge

Keittiön kaapissa on kuukausia lojunut mystinen pussi, jossa lukee "lucumajauhe".
Joitakin päiviä sitten tutkin mitä se on ja mihin sitä voi käyttää.
Lucuma on eritoten Perussa kasvava mangon kaltainen kermaisen makea hedelmä.
Aamupalasmootien lisäksi kokeilin jauhetta fudgen valmistuksessa ja kappas, sehän toimi täydellisesti!

Tällä respetillä tulee n. 12 suupalaa

Mittaa blenderiin n. 100g cashewpähkinöitä ja anna pyöriä minuutin verran.
Lisää 1-2 ruokalusikallista öljyä ja jatka sekoitusta, kunnes koostumus on tahnamaista.


Lisää cashewtahnan joukkoon:
1,5 dl lucumajauhetta
0,5 dl kookosöljyä
1 rkl (agave)siirappia
vaniljaa
ripaus suolaa

Sekoita hyvin ja kaada leivinpaperilla tai kelmulla vuorattuun vuokaan.
Painele pinnalle marjoja.
Itse käytin oman pihan pensaista viime kesänä poimittuja viinimarjoja.
Laita jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. 
Leikkaa paloiksi ja nauti. 

Säilyy jääkaapissa tai pakastimessa.