Kun täydellinen sienipaikka on kerran löytynyt, tulee siellä käytyä useamman kerran viikossa.
Mustatorvisieniä en ole koskaan aiemmin kerännyt tai edes syönyt,
mutta kuukauden aikana niitä on kahden käsiparin voimin kerätty sadan litran verran.
Toiset käy ulkona, me käydään ULKONA.
Pakastin on pullollaan, 30 litraa kuivattuna ja onpahan lähipiirikin saanut oman osansa.
Sadesää houkutteli tekemään pehmeää ja herkullista keittoa, joka valmistui nopeasti,
vain parissakymmenessä minuutissa.
1,5 dl kuivattuja mustatorvisieniä tai 1 litra tuoreita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl maissitärkkelystä
5 dl kasvislientä
3 dl kauramaitoa
2 dl kaurakermaa
Mausteita: Ruususuola, mustapippuri, chili, timjami, rosmariini, oregano, basilika, meirami
Liota sieniä kasvisliemessä.
Jos käytät tuoreita sieniä, niin puhdista, pilko ja paista samaan aikaan sipulien kanssa.
Hienonna sipulit ja kuullota kattilassa.
Lisää maissitärkkelys ja kasvisliemi.
Anna kiehahtaa.
Lisää mustatorvisienet. ja mausteet.
Anna kiehua keskilämmöllä n. 15 minuuttia.
Sekoita joukkoon kaurakerma ja kauramaito.
Voit lisätä maissitärkkelystä kunnes keitto on sopivan paksua.
Anna kiehua vielä tovi.
Tarkista maku ja soseuta vielä halutessasi sauvasekoittimella.
Nauti tuoreen leivän kanssa!
Käytät useammassa reseptissäsi maissitärkkelystä, joka ei itselle ole tuttu aine, joten mikä sen tehtävä resepteissä esim tässä on? :)
VastaaPoistaMaissitärkkelystä (esim. Maizena) käytetään vehnäjauhon tai perunajauhon tapaan suurustuksessa sekä leivonnassa. Gluteeniton vaihtoehto.
VastaaPoista