27.4.2016

Punajuurikeitto kikherneillä

Ihan aluksi pahoittelut, että päivitykset ovat jääneet useammaksi viikoksi. Muuttokiireiden, kevään osalta viimeisten remonttihommien ja viikonloppulomien ohessa ei ruoanlaittoon ole ehtinyt hirveästi käyttää ylimääräistä aikaa. Nyt kun aikataulut antavat edes viikonloppujen osalta myöten, on kokkailu taas maistunut. Arkena menee vielä 12 tuntia edestakaisiin työmatkoihin ja itse työpäivään, melkoista haipakkaa.

Eiliseen sadesäähän sopi keittopäivällinen täydellisesti.

Kikherneet

200g kikherneitä (huuhtele ja kuivaa).
Ruususuolaa, kuminaa, valkosipulia, inkivääriä, korianteria, chiliä, öljyä

Huuhtele ja kuivaa kikherneet. Sekoita mausteöljyssä ja paista 190 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.


Pehmeä punajuurikeitto

1 rkl öljyä
2 salottisipulia
3 valkosipulin kynttä
1 rkl inkivääriä
6 punajuurta kuutioituna (tai 10 säilykepunajuurta)
400 ml kookosmaitoa/kookoskermaa
5 dl kasvislientä
Reilu 1 rkl vihreää currytahnaa
Kurkumaa, ruususuolaa, mustapippuria, cayennepippuria

Hauduta isossa kattilassa salottisipulit, valkosipulit ja inkivääri.
Lisää punajuuret, currytahna ja mausteet. Lisää viiden minuutin kuluttua kookosmaito ja kasvisliemi. 
Anna kiehua hiljalleen noin vartin verran.
Soseuta keitto blenderillä tai sauvasekoittimella, koristele annos kikherneillä ja kookosmaidolla.


 Ainoa kuvakin tuli otettua kiireellä pimeässä keittiössä vaimon huutaessa pöydästä, 
että JOKO SAA RUOKAA?