4.5.2018

Panko tofua Udon-nuudelilla

Fine Foodsin tuotevalikoimasta löytyy suuri määrä vegaaneille soveltuvia tuotteita, 
joilla saa rakennettua Aasian makumaailman omassa keittiössä.

Kestosuosikki tofu sai rapean pankokuorrutteen ja 
Udon-nuudelit saivat makua Kalbi-kastikkeella.

1 pkt tofua

Purista tofusta ylimääräinen neste ja leikkaa kuutioiksi.

1,5 dl jauhoja
1,5 dl vettä
Suolaa, mustapippuria, savuaromia (jos on)

Sekoita yhteen kulhoon jauho, vesi ja mausteet ja
toiseen kulhoon 2 dl pankojauhoja.


Pyörittele tofupaloja ensin jauho-vesiseoksessa, 
jonka jälkeen pankojauhoissa.

Laita tofupalat leivinpaperilla suojatulle pellille ja 
paista 175 asteessa 15 minuuttia.

Käännä palat ympäri ja paista vielä toiset 15 minuuttia tai 
kunnes tofut ovat kullanruskeita.

Tofupalat voi paistaa myös pannulla.

Kastike

1,5 dl majoneesia
2 rkl kauramaitoa
1 rkl Srirachaa
1 tl sitruunamehua
1 tl sinappijauhetta
Valkosipulia
Tilliä

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa, anna maustua jääkaapissa.



Keitä Udon nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Nuudelikastike

2 rkl öljyä
1 rkl Srirachaa

Kalbi marinadi on korealainen soijakastikepohjainen maustekastike, joka sisältää mm. maissisiirappia, valkosipulia, inkivääriä ja seesaminsiemeniä.

Jos haluat nuudelin sekaan vihanneksia, aloita pannulla paistaminen niistä.
Itse paistoin kourallisen lehtikaalta, 
jonka jälkeen lisäsin keitetyt Udon nuudelit ja nuudelikastikkeen pannulle. 

Kääntele nuudeleita viitisen minuuttia.


Asettele tarjolle, ripottele päälle seesaminsiemeniä ja kastiketta.

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Fine Foodsin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti