4.1.2016

Vegaaninen shepherd's pie

Vuokaruoat, nuo remontin keskellä asuvan pelastus.
Remontti alkaa vähitellen valmistua keittiön osalta, 
joten saadaan toivottavasti jo tulevana viikonloppuna uuni paikoilleen.
Kuukauden ajan olen tehnyt Kallio-kodissa isoja määriä ruokaa kerralla ja 
roudaan ne bussilla Porvooseen. 
Onhan se kyllä täysin eri asia syödä vasta valmistettua ruokaa, 
kuin mikron kautta käynyttä, 
mutta olosuhteiden pakolle ei mahda mitään.

Remontti siis edistyy ja pidän työläiset ruoassa, kyllä tämä tästä.

Perunamuusikuorrute 
1,5 kg perunaa
4 rkl margariinia
Suolaa, mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi ja muussaa kulhossa margariinin kanssa. 
Lisää suolaa ja pippuria.

Täyte
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
3,5 dl linssejä
1 litra kasvislientä
400-500g kasviksia (myös pakastekasvikset käy!)
Timjamia, ruususuolaa, mustapippuria



Hauduta sipulit isossa kattilassa. 
Lisää linssit, kasvisliemi sekä mausteet ja keitä parikymmentä minuuttia.
Jos käytät tuoreita vihanneksia, niin lisää ne samaan aikaan linssien kanssa, 
mutta pakastevihanneksia käyttäessäsi voit lisätä ne puolivälissä keittoaikaa. 
Jos nestettä tuntuu olevan liikaa, voi sitä ottaa desin verran pois keittämisen loppuvaiheessa.
Lisää mausteita tarvittaessa.

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja voitele iso uunivuoka. 



Kaada täyte vuokaan ja levitä päälle perunamuusi.
Paista vartin verran, kunnes muusi on saanut hieman väriä pintaan.

Anna vetäytyä hetki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti