24.9.2015

Tortillapierogi

 Kun rullatut tortillat ovat käyneet liian tutuiksi, on kiva kokeilla jotain hieman erilaista.
Täytteitä voi vaihdella mielensä mukaan ja 
esimerkiksi yli jääneen perunamuusin voi käyttää oikein mainiosti hyväkseen.

1 kpl sipuli
1 pkt pinaatti
2 kpl keitetty peruna (tai kauhallinen perunamuusia)
1 tl margariini
1 tl oluthiivahiutale
 Suolaa ja pippuria
4 tortillaa
Kasvisöljyä paistamiseen

Kuullota sipuli kasvisöljyssä pannulla. Lisää pinaatti ja hauduta pari minuuttia.

Sekoita kulhossa muussatut perunat, margariini ja oluthiivahiutaleet. 
Lisää mausteet.

Levitä perunaseos tortillaletun päälle, jätä tilaa reunoille. 
Lisää myös sipuli-pinaattiseosta ja paina toinen tortilla päälle.

Lämmitä tilkka kasvisöljyä pannulla. 
Nosta tortilla pannulle ja anna paistua pari minuuttia per puoli.

Tortillan päälle voi laittaa esimerkiksi Tofutti creamy smoothia. 
Sekoita veteen suhteessa 2:1 saadaksesi sour creamin kaltaisen koostumuksen. 
Mausta halutessasi tilkalla tryffeliöljyä tai mustapippuria.




Viikonloppu lähestyy ja testiin on tulossa bataatti-mustapapu-burgereita.
Tuskin maltan odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti